osa 10: hermoraunio

Aika pitkään mä kestin....
nyt on luvassa 4 kurssin jakso
unilääkkeiden aloitus
pakko-oireisen lääkitys nousi 30 mg:hen.
ja tää tuntuu niin pahalta.
koko ajan tuntuu et oon vaan laiska, pyydän helpotusta koska ei huvita.Tiedän et mul on vaikeutuksia mitä muilla ei oo, mut silti tuntuu niin pahalta kun ei uskalla sanoo ääneen miten poikki on. kaikki koulus on stressaantuneita ja poikki....jos tän väsymyksen voiski nukkua pois.
nyt vaan yritän rentoutua ja levätä. musiikki auttaa, oon niin huono keskittyjä et musa on ainoa tapa yrittää ohjata ja suunnata ajatuksia.

osa 9: videopeli-teoriani

Oireista pääsee pikkuhiljaa yli kun niistä ei välitä(jättää tekemättä), niin ne menettävät ahdistavuuttaan ja voimaansa. Mutta tulee aina vain pahempia oireita ja pakkoajatuksia, skenaarioita, eli hypätään seuraavalle tasolle. Esim.
taso 1: jos et pese suutasi, suussasi oleva kuvitteellinen myrkky tappaa sinut yön aikana
hahaa eipä tappanut mitäs siihen sanot ocd
= 1 taso läpi.

taso 2: jos et pese käsiäsi niissä oleva kuvitteellinen myrkky tappaa jonkun muun yön aikana
ouch.en varmaan ota riskiä
en varmaan ota
lopulta: uskaltaudut olemaan pesemättä ksiä, kenellekkään ei käynyt mitään
=taso 2 läpi

Mutta nyt ollaan huipputasolla jonka oireita en pysty snomaan edes ääneen
mutta
Jos vedän tämän tason läpi
pääsenkö oireista eroon?

osa 8: confettia maestro

Minä, rose, ahdistushäiriöinen kuusitoistavuotias olin viikon semivieraassa perheessä italian firenzessä.En ois ikinä uskonu et musta on tähän.

fiilikset jo puoli vuotta ennen lähtöä

Tälläset hetket antaa toivoa tulevaisuuteen..toivoa työstä, ja perheestä. Siitä et oon niin kasassa et voin huolehtia myös jostakusta muustakin itteni lisäks.
this deserves cake:)
Matka oli ihana, perhe ihana, arkkitehtuuri ihmeelllistä ja mahtipontisuudessaan joskus jopa ahdistavaakin, mutta suurinta osaa kohteista ei tule varmaan nähtyä kahta kertaa elämässä.
Olen iloinen.

laitan seuraavaan postaukseen myös vähän otoksia ja ostoksia:)

 

 

osa 7: hiusrumbaa

Nyt on taas kuontalo siistitty ja parin päivän viiveellä värjätty. Kävelin ekan harmaana vietetyn koulupäivän pipo päässä mut perjantaina ei enää jaksanu välittää. Oma hiusvärini on perisuomalainen hiekanruskea, ja ekan kerran ne värjäsin....kahdeksannella luokalla? ne ovat olleet raidalliset, oranssit, ruskeat, mustanvioletit..tällä kertaa päädyin vähän hienosäätämään: millisiili mustaksi ja sivupiiska mustanvioletti! Erottaako sävyeroa? Kyllä!Mikroskoopilla!



hiukset on niin lyhyet nyt et jos haluis uuen mallin niin pitäis kasvattaa aikas pikään, mut nääkin kelpais

Mun mielestä hiusten kanssa kannattaa käyttää mielikuvitusta.Olla rohkea. Mulla kesti niin pitkään leikata sellaset hiukset kuin halusin, pelkäsin aika paljon muiden reaktioita...mut samalla vapauduin.Enää pääkriteerinä hiusmallin valinnassa ei oo muiden mielipide.

Ja se on ihanaa.

ja pojille

nyt kattomaan unelmien pelikirjaa-----> kuulette arvion myöhemmin.

Osa 6: stressi on myrkkyä

Ja minä vatsahuuhtelussa.

Koeviikko loppui ja voin katsoa kaikki rästiin jääneet elokuvat ja kuunnella musiikkia. Olisi ihanaa osata soittaa.Laulan kyllä, ainakin yksinäni ja  tuntemattomien seurassa, mutta en omaa sellaista lavakarismaa että uskaltaisin nousta sellaiselle.Olisi ihanaa kirjoittaa biisejä ja sanoa mitä ajattelee.Kirjoitan aika paljon runoja,ja siitä voisi saada ammatin- vaikka tiedän, päädyn katuojaan.

Onneksi yksi ystäväni on jo lupautunut pitämään minulle siellä seuraa.

Musiikki on hassua. En itke leffoja katsoessani, mutta tietynlainen musiikki pääsee nahan alle paljon pienemmällä vaivalla.Muistan, kun viime kerralla, kun aloitin lääkkeet, kaikki tunteet miedontuivat. Niin ahdistus, pelko ynnämuut negatiiviset, mutta myös ilon tunteet.

En enää tuntenut melodioita selkärangassani. En itkenyt ollenkaan moneen kuukauteen.

En tiedä kuinka paljon siitä oli pääni sisällä, sillä tällä kertaa tunnen paljon enemmän kuin ennen.

Tunnen olevani minä.

Nyt iltakahville,hus siitä.