Syksy on tullut.
Olen kuin kotonaní pimeissä illoissa sohvalla laiskana ,rentona kuin kissa. Lämpöä tulvii joka patterista ja kaulahuivista. Harhautan itseäni vähän väliä, ja kymmenen minuuttia kerrallaan, voin hyvin, olosuhteisiin nähden.
Alan tuntea itseni paremmin, ja se on hyvä tunne. En enää edes yritä tehdä asioita, joihin voimani eivät riitä. Sen energian voi suunnata johonkin muuhun.On pelottavaa kokea pettymyksen tunteita, tai että on tuottanut niitä jollekkin muulle, mutta heti kun hyväksyy sen, uskaltaa myöntää, missä vika on, voi mennä eteenpäin.toivon.
Olen kävelevä ristiriita. Itken ja nauran yhtä paljon. Olen luterilainen punkkari, intohimoinen ympäristöaktivisti,joka kirjoittaa runoja ja joogaa jonka äidinkieli on sarkasmi. Hämmennän itseänikin.
Ja pinnan alle ei näe.
Mutta olkaamme ristiriitoja. olkaamme oma itsemme.
Ulkona sataa lunta.Ei talvea, ei vielä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti